Tapahtumapaikka

Kiljavan esittely

Yleiskuva

Kiljava on siinä tyypillinen leirikeskus, että eri toiminnot ovat eri rakennuksissa ja näin ollen ulkona kulkeminen on säästä riippumatta pakollista. Pääasiallisesti käytössä ovat keittiö- ja ruokailurakennuksena toimiva Alakämppä, majoitusrakennuksena toimiva Kassu sekä tietysti rantasauna. Turnajaiset ja jousiammuntakilpailu käydään Alakämpän edessä olevalla kentällä.

Ohjeita

Nämä ohjeet tulevat suoraan vuokranantajaltamme eli ovat Kiljavan yleissääntöjä:

Majoitustilat

Suurin osa majoituksesta on Kassulla, joka on alueen uusin rakennus. Kassun 100 sänkyä on rakennettu alkoveiksi, joissa on kaikissa joko kaksi kaksikerroksista tai kaksi kolmikerroksista sänkyä eli alkovit ovat neljälle tai kuudelle hengelle. Pääkaupunkiseudun partiolaisten sivuilla on kuva neljän hengen alkovista, sänkyjen välinen etäisyys on noin metri. Kuvassa näkyvät hieman myös oviaukkoa lähimmäksi rakennetut pienet vaatekaapit, jonne osan tavaroista saa pois jaloista.
Alkoveissa ei ole ovia vaan oviverhot, joten Kassu on kokonaisuudessaan ns. hiljaista majoitustilaa.
Kassulla on sisävessat, muutama (unisex-suihku) sekä keittiö, josta ainakin osa tulee olemaan tapahtuman osallistujien käytössä esim. vauvan ruoan lämmittämistä varten.

Alakämpässä (ruokailurakennus) on parvi, joka on ns. meluisaa majoitustilaa. Parvi sijaitsee pitosalissa ja sinne kiivetään suhteellisen jyrkkiä tikkaita pitkin.
Mikäli Kassun ja pitosalin majoitustilat eivät riitä, otetaan käyttöön myös Yläkämppä, jossa on pitkät 'siskonpedit' ja juokseva vesi, mutta ei vessaa - lähimmät WC:t löytyvät Kassusta sekä Alakämpän päädystä.

Jokaiselle majoittujalle löytyy patja - myös Alakämpän parvella ja Yläkämpässä - ja Kassun sängyissä on myös tyynyt. Kuten ohjeista käy ilmi, on patja aina suojattava aluslakanalla ja tyyny tyynyliinalla. Lisäksi jokainen majoittuja joutuu tuomaan mukanaan peitteen tai makuupussin.

Saunat

Rantasauna sijaitsee nimensä mukaan alhaalla Märkiöjärven rannalla. Saunassa on erikseen naisten ja miesten pukuhuoneet ja suihkut, mutta yksi iso löylyhuone, jossa on sähkökiuas. Rantasauna on sekasauna.

Pikkusauna on pieni puulämmitteinen sauna Rantasaunan vieressä. Siellä ei ole suihkuja vaan peseytyminen hoidetaan perinteiseen malliin vatipelillä, veden saa letkusta ja se lämpiää padassa. Pikkusaunan saa ottaa käyttöön se, joka viitsii sen lämmittää ja käytön jälkeen siivota!

Kassun sauna saatetaan ottaa käyttöön, mikäli tarvitaan erillinen naisten saunavuoro. Kassun saunassa on pieni sähkösauna ja kaksi suihkua sekä pukuhuone/saunatupa. Silloin kun saunassa ei ole saunavuoroa, suihkua saa käyttää se, joka ensimmäisenä ehtii.

Saapumisohjeet

Saapuminen omalla autolla

Leirikesä ry:n sivuilta löytyy varsin käyttökelpoinen ajo-ohje tapahtumapaikalle.

Turun suunnasta tulijoiden kannattaa kääntyä Nummelan tienoilla valtatielle 25 (Hanko-Hyvinkää) ja tulla sitä kautta. Lahdesta päin saapuvien kannattaa kääntyä tuolle valtatielle 25 Mäntsälässä ja tulla sieltä. Muut pääsevät perille helpoimmin järjestämällä itsensä ensin Helsingin-Tampereen moottoritielle (Hämeenlinnanväylä, tie nr 3) ja seuraamalla sitten edellämainittuja ajo-ohjeita.

Saapuminen julkisilla kulkuvälineillä

Investituuran pitopaikkaan eli partiolaisten Kiljavan leirikeskukseen pääsee Kampin terminaalista Helsingin keskustasta noin tunnin välein linjoilla 490 ja 495. Lähimmältä bussipysäkiltä on leirikeskukselle matkaa noin 1,6 km; mikäli asiasta sovitaan hyvissä ajoin, saattaa nouto bussipysäkiltä järjestyä.
Lähin rautatieasema on Hyvinkää, mutta sieltä ei pääse Kiljavalle kuin omalla kyydillä (tai taksilla).

Helpoimmin bussit löytyvät Matkahuollon reittihaulla, lähtöpisteeksi esimerkiksi Helsinki (pudotusvalikosta valitaan sitten "Helsinki linja-autoasema, Kamppi") ja määräpaikaksi pysäkki "Kiljavan kivi" (joka on juuri tuo Kiljavan leirikeskuksen pysäkki). Pääkaupunkiseudulla useimmat Kiljavan bussit kulkevat Mannerheimintietä ja Hämeenlinnanväylää; esimerkiksi Oopperatalon, Töölön kisahallin, Tilkan ja Ruskeasuon pysäkeiltä pääsee kyytiin. Pysäkkilistauksen saa Matkahuollon reittihaun tuloksista näpäyttämällä linjan nimeä. Matka Helsingin linja-autoasemalta Kiljavalle kestää noin tunnin, samoin kuin paluumatka Kiljavalta takaisin Helsinkiin.


Perjantain 31.8. aikataulut illan busseille Helsingin linja-autoasemalta (Kampin terminaali) Kiljavan kivi -pysäkille:

lähtö  laituri  linja/vuoro			perillä
18:05   13      495 Helsinki - Nurmijärvi	n. 19:13
19:30   13      495 Helsinki - Nurmijärvi	n. 20:28
22:20    4      492 Helsinki - Rajamäki		n. 23:18
01:35    4      492 Helsinki - Rajamäki/Röykkä	n. 02:42
(Jos aiot tulla tuolla yöbussilla, varoita autokraattia etukäteen hyvin myöhäisestä saapumisajastasi!)


Lauantain 1.9. aamupäivän bussit Helsingistä Kiljavalle:

lähtö  laituri  linja/vuoro			perillä
07:35   13      495 Helsinki - Nurmijärvi	n. 08:33
10:50   12      490A Helsinki - Rajamäki/Röykkä	n. 11:53
12:00   13      495 Helsinki - Nurmijärvi	n. 13:03


Paluuvuorot sunnuntaina 2.9. aamupäivällä, reitillä Kiljavan kivi - Helsinki (paluusuunnassa Kiljavan kiven pysäkki on "länteen" eli Röykän suuntaan johtava pysäkki Kiljavantien varressa):

lähtö           linja/vuoro			perillä
n. 08:47        490 Nurmijärvi - Helsinki	09:55
n. 10:47        490 Nurmijärvi - Helsinki	11:55
n. 11:52        490 Nurmijärvi - Helsinki	13:00
n. 12:47	490 Nurmijärvi - Helsinki	13:55

Kilometrejä tuosta reitistä tulee noin 60,3, joten matkalipun hinta tulee todennäköisesti olemaan aikuiselle 10,70 EUR/suunta. Opiskelijat maksavat 6,10 EUR/suunta. (Hinnat Matkahuollon hintataulukon mukaan.)