Mikael ja Katariina esittäytyvät

Tämä teksti on ensimmäisen kerran julkaista Aarniwalcean toukokuun numerossa, jossa esiteltiin kaikki paronillisen mielipidekyselyn kandidaatit.

Me, Mikael ja Katariina , tahdomme täten tehdä tiettäväksi kaikelle Aarnikansalle olevamme ehdolla seuraavaksi paronipariksi.

Mikael Carhu Minun, Mikaelin, ensimmäinen keskiaikaseuran tapahtumani oli Celestinuksen investituura as XXX ja ensimmäinen yhteinen tapahtumamme oli Edmundin ja Utan investituura pari vuotta myöhemmin. Kuluneeseen noin kymmeneen Seurassa vietettyyn vuoteen kuuluu ensin muutama vuosi Walkialan kylänvanhimpana ja myöhemmin kolme vuotta Miehonlinnan pitäjän voutina. Viime vuodet olen toiminut pitäjämme kastellaanina. Hovielämää olen seurannut varsin läheltä, suorastaan paronillisten ol- kapäiden yli esitaistelijan tabardia kantaen. Seuran sisällä olen vuosien kuluessa ennättänyt innostua tanssista, kalligrafiasta, taonnasta, heraldiikasta, vaatteista ja ruuasta. Rottinkitaistelu on nyt ollut ykkösharrastuksena kolmisen vuotta, mutta seuraava isompi projektini tulee olemaan oma teltta ennen Nuijasotaa.

Saarennon Katariina Minä, Katariina, olen siis ollut Seurassa pian kymmenen vuotta. Ensimmäiset vuodet emännöin Mikaelin kanssa joka toinen sunnuntai Walkialan ja Hiidenkylän yhteisiä kyläkokouksia. Aarnimetsän suurimpiin tapahtumiinkin pääsin muutaman kerran vuodessa Mikaelin kanssa osallistumaan, tosin perheen pääluvun kasvaessa kolmesta kuuteen täytyi toisen meistä usein jäädä taustalle. Tämän vuoksi olen päässyt osallistumaan tapahtumiin välillä epäsäännöl- lisemmin. Nyt lapsemme ovat siinä iässä, että meidän molempien harrarrastaminen on taas täysipainoisesti mahdollista, ja lapsemmekin pystyvät jo paremmin nauttimaan keskiaikatapahtumista. Vuoden aikana olemme käyneet yhdessä Suviöissä, Nuijasodassa, Wisbyssä, Homobonuksen juhlassa ja Sydäntalven juhlassa. Seuran sisällä nautin musiikista, juhlavasta tunnelmasta ja ihailen uroiden toimia taistelukentällä.

Olemme ehdolla, koska uskomme kokemuksemme sekä Seurasta että mundaanista elämästä auttavan meitä toimimaan Aarnimetsän hyväksi ja edustamaan kunnialla Drachenwaldin kruunua Aarnimetsässä. SCA:ssa arvostamme eniten ihmisten aitoutta; omana itsenään olemista, unohtamatta toisten huomioimista ja hyvää käytöstä. Paroniparina emme tuntisi tarvetta suuriin muutoksiin. Toki pito- ja hovikulttuurissa on vielä kehittämistä entistä nautittavampaan suuntaan. Aarnikansan yhtenäistämisessä haluamme jatkaa Pehrin ja Moiran aloittamaa hyvää työtä.

Siviilissä olemme molemmat luokanopettajina Elimäen kunnassa. Kalle Salminen saa palkkaa mm. siitä, että pitää oppilaille SCA:n peruskurssia kaksi tuntia viikossa (tosin työsuunnitelmassa sitä kutsutaan keskiaikapajaksi). Harrastuksiini kuuluu keskiajan lisäksi hieman rautakautta ja renesanssiakin. Aulimarjaana Salminen taas luotsaa tokaluokkalaisten teutaroivaa tokkaa ja harrastaa vapaa-aikanaan yksin- ja yhtyelaulua sekä käsitöitä.